Viikkotiedote 30.9-6.10.2019

 

 

Syyskuu vaihtuu lokakuuksi. Lehdet kellastuu, on ruskan aika. Syksyinen luonto on kauneimmillaan. Ensimmäiset pihatalkoot pidettiin loppuviikolla. Sadonkorjuu on tehty ja paras anti oli kesäkurpitsoissa ja kurpitsoissa. Kasvilavat on tyhjennetty ja nurmikko ajettu. Vielä on haravointitalkoot, kun suurin osa lehdistä on pudonnut. Lisäksi on suihkulähteen tyhjennys ja siivous sekä syyskukkien istutus. Toivotaan  runsasta osanottoa.

Klubikokouksessa päätimme yhteistuumin sisäkenkien käytöstä kaikissa muissa tiloissa, paitsi eteisessä ja respassa. Jos sinulla ei ole sisäkenkiä, eteisessä on tarjolla sinisiä kenkäsuojia.

Lehtipalaveri on tiistaina kello 13.00. Siinä viimeistellään lehden sisältö. Kaikki ovat tervetulleita. Klubilehti on valmistumassa ja sitä on saatavana ensi viikon alussa Klubitalolta. Tule hakemaan omasi ja lukemaan kesän kuulumisista ja kokemuksista.

Torstaina 3.10 käymme kaatopaikalla viemässä jätekuorman. Jos sinulla on rikkinäistä elektroniikka romua, voimme viedä sen samassa kuormassa.

Perjantaina Pia lähtee ruoka- ja kirjamessuille. Jos olet kiinnostunut, ota yhteys Klubitalolle. Vapaita lippuja on vielä, omavastuu 2,50€.

Huom! Klubiauto on edelleen huollossa, joten aamu-, ja iltapäivä kuljetuksia ei ole.

 

Viikko 40

Maanantai 30.9

8.15-9.00 aamukaffet
9.00 yksiköiden aamukokoukset
10.00 bändipaja (nuoret)
11.30 lounas: nakkikastike, muusi ja salaatti
12.00 vesijumppa, palvelutalolla
12.30 yksiköiden iltapäiväpalaveri
13.30 viikkopalaveri

Tiistai 1.10

8.15-9.00 aamukaffet
9.00 yksiköiden aamukokoukset
n. klo 10.00 ruokajako, heti kuorman saavuttua!
11.30 lounas: kaalilaatikko ja puolukkahillo
13.00 lehtipalaveri
12.30 yksiköiden iltapäiväpalaveri
15.00 Klubi suljetaan, henkilöstöpalaveri
16.00 keilaus

Keskiviikko 2.10

Sami, Elke ja Mika tutustumassa Raisio työpajoihin
8.15-9.00 aamukaffet
9.00 Mari Naantalin seurakunnasta Klubilla
10.00 biljardi
10.30-11.30 englannin kurssi työyksikössä
11.30 lounas: chili con carne, riisi ja salaatti
12.00 mahdollisuus mennä Ulpukkaan uimaan, kuljetusta Klubitalolta ei ole
12.30 yksiköiden iltapäiväpalaveri

16.00 keilaus

 Torstai 3.10

8.15-9.00 aamukaffet
9.00 FinFamin ry:n toimitusjohtaja vierailee Klubilla
n. klo 10.00 ruokajako, heti kuorman saavuttua
11.30 lounas: kasvisosekeitto ja sämpylä
12.30 yksiköiden iltapäiväpalaveri
Päivän aikana käymme viemässä jätekuorman kaatopaikalle, jos auto on kunnossa

Perjantai 4.10

8.15-9.00 aamukaffet
Sami Klubitalo Fontanan 20 v. juhlissa Karjaalla
9.30 lähtö ruoka-ja kirjamessuille
10.00 biljardi
11.30 lounas: Krissen keittiö
12.30 yksiköiden iltapäiväpalaveri
13.00 keppijumppa + rentoryhmä
14.00 aurinkohetki

 

Viikko 41

Maanantai 7.10

SISÄKENKIEN TAI  KENKÄSUOJIEN KÄYTTÖ ALKAA

8.15-9.00 aamukaffet
Opiskelija aloittaa 7.10 – 29.11
9.00 yksiköiden aamukokoukset
11.30 lounas: jauheliha, perunat ja salaatti
12.00 vesijumppa, palvelutalolla
12.30 yksiköiden iltapäiväpalaveri
13.30 viikkopalaveri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s